CaPS ja CapMan for Good keräävät yli 95 000 euroa Tukikummeille

joulukuu 18, 2020

Olemme ylpeinä keränneet yli 95 000 € Tukikummeille tänä vuonna!

CapManin hankintarengas CaPS sekä CapMan for Good -säätiö ovat yhteistyössä 70 verkostoon kuuluvan yhtiön kanssa keränneet 96,500 euroa Tukikummit-säätiölle. Varat käytetään mahdollistamaan lasten ja nuorten osallistumaan harrastustoimintaan sekä opiskelumateriaaliin.

”Olemme otettuja siitä, miten innokkaasti yhtiöt ovat osallistuneet tämän vuoden keräykseen. Kulunut vuosi on ollut monelle perheelle haastava johtuen koronaviruspandemian tuomista rajoituksista harrastustoimintaan ja koulunkäyntiin. Virtuaaliset luokkahuoneet ja etäopetus asettaa lisävaatimuksia opiskeluvälineille, muun muassa sille, että kaikilla lapsilla ja nuorilla pitäisi olla oma tietokone. Tämän myötä jo valmiiksi haavoittuvaiset lapset ovat entistäkin alttiimpia syrjäytymiselle. On hienoa nähdä, että näin monet yritykset lahjoittivat tähän tarkoitukseen siitä huolimatta, että myös yrityksillä on ollut vaikeaa”, sanoo CaPSin managing partner ja CapMan of CapMan for Goodin hallituksen jäsen Maximilian Marschan.   

Tukikummit – sillä on merkitystä, että nuoren elämässä on merkitystä

Tukikummit-säätiö tukee toiminnallaan perheen taloudellisen tilanteen vuoksi syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. CaPS on yhdessä verkostonsa kanssa kerännyt Tukikummeille yhteensä lähes 800 000 euroa vuodesta 2014 alkaen. Avustukset ovat tavoittaneet noin kymmenen tuhatta lasta ja nuorta Suomessa.

CapMan for Good – Muutoksen mahdollistaja

CapMan perusti CapMan for Good -säätiön vuonna 2019 edistämään erityisesti yrittäjyyttä, koulutusta ja nuorten hyvinvointia tukevia hankkeita.

Säätiön tarkoituksena on yrittäjyyttä, kouluttautumista tai muuta toimeliaisuutta tukemalla edistää sosiaalisista, terveydellisistä tai muista olosuhteista johtuen avun tarpeessa olevien tahojen hyvinvointia. CapMan for Good on liiketoiminnallisesti ja poliittisesti riippumaton yleishyödyllinen organisaatio. Säätiö tukee sekä jo vakiintuneita organisaatioita että uusia hankkeita.

Osallistuneet yritykset:

3 Step IT
Amrop
Are
Asappi
Atea
Bertils Health
Bilia
Bird&Bird
CapMan
CaPS
CapMan Wealth Services
Delete
DEN Group
Destaclean
DSV Road
Elämys
Group
Elisa
Eltel
Networks
Eversheds
Fairchild
Forenom
Fortaco
Front AI
Grano
Harvia
Heinonen
Co
HP
Infocare
Innoflame
Intera Partners
Intrum
Isku Yhtymä
KPY Novapolis
Lämpöpuisto
Lease Plan
LeaseGreen
Leijona
Group
Lumene
Makrobios
Man in Van
Matkahuolto
Mehiläinen
Mercamer
Mesvac
Niemi Palvelut
Nordic Entertainment Group
Nordic Green Energy
Novart
Orkla
Care
PaRi Materia
Pelican Rouge
Picosun
Printcom
Realmachinery
Renta
RTK palvelu
S&S Consulting
Securitas
Skydda
SOL
Palvelut
Solera
Soprano
Suomen Kaukokiito
Synlab
Teboil
Tools
Toshiba Tech
Valokuitunen
Walki
Wendre

Suurkiitos lahjoituksistanne!