Tehdään hyvää
yhdessä

Tehdään hyvää yhdessä

CapMan for Good -säätiö tukee hankkeita, jotka parantavat vastaanottajan elämänlaatua ja tukevat yhteiskunnallista hyvinvointia laajemmin. Yhteisöllisen säätiömme tavoitteena on mahdollistaa positiivisia muutoksia Pohjoismaissa.

Hankkeemme ja projektimme täyttävät kolme kriteeriä

Pohjoismainen yhteys

Pohjoismainen yhteys

Pohjoismaiset arvot ja toimintatavat ovat keskeinen osa toimintamalliamme. Lahjoituksen kohteena oleva hanke tai toiminta tulisi olla sidoksissa Pohjoismaihin. Vaihtoehtoisesti sillä tulisi olla selkeä kytkös Pohjoismaihin organisaationsa tai toimintamallinsa perusteella.

Yhteiskunnallinen merkitys

Yhteiskunnallinen merkitys

Lahjoituksen kohteena olevan hankkeen tai toiminnan tulisi olla yhteiskunnallisesti merkityksellistä. Sen tulisi hyödyttää laajempaa ryhmää tai tuoda ratkaisuja johonkin merkittävään yhteiskunnalliseen ongelmaan. Joskus tämä tarkoittaa pienimuotoista toimintaa, kuten yksilöiden, perheiden tai yksittäisten koulujen tukemista.

Mahdollisuus vaikuttaa

Mahdollisuus vaikuttaa

CapMan for Good on pieni ja ketterä ja tulokset ovat tärkeitä. Haluamme toiminnallamme vaikuttaa konkreettisesti lahjoituksen vastaanottajan toimintaan. Vaikutusmahdollisuus voi tarkoittaa esimerkiksi suoraviivaista toimintasuunnitelmaa, alhaisia hallinnointikustannuksia, tehokasta olemassa olevaa organisaatiota toiminnan toteuttamiseksi sekä mahdollisuuksia arvioida toiminnan tehokkuutta.

Kun tarvitset muutoksen mahdollistajaa.

CapMan for Good mahdollistaa hyvinvointia edistävää muutosta ja auttaa yksilöitä sekä yhteiskuntaa saavuttamaan täyden potentiaalinsa. Tuemme koulutukseenyrittäjyyteen ja hyvinvointiin liittyviä hankkeita ja projekteja, jotka hyödyttävät erityisesti yhteiskunnan heikoimpia tahoja.